Kun puhutaan konfliktien ehkäisystä maailmapoliittisessa kontekstissa (eikä esimerkiksi työpaikkojen konfliktien selvittämisen), on viime vuosikymmenten aikana tehty suuria harppauksia eteenpäin kohti rauhanvälitystä, vaikka se ei aina ylittäisikään uutisvirtaa samoin kuten konfliktien itsensä syttyminen jälkiseurauksineen.

Kansainvälisiä rauhanvälityksen toimijoita maailmalla ovat niin YK, EU kuten myös erilaiset ylikansalliset itsenäiset toimijat. Muun muassa rauhannobelisti presidentti Martti Ahtisaaren perustama CMI (Crisis Management Initiative) on suomalainen konfliktinratkaisujärjestö, jonka pääteesinä on epävirallisen neuvottelun ja vuoropuhelun kautta ratkaista sekä ehkäistä maiden välisiä ja sisäisiä väkivaltaisia konflikteja. Tänä päivänä CMI on kiistatta yksi maailman johtavista toimijoista rauhanvälityksen ja konfliktinratkaisun kentällä.

Kansainvälisistä suurista toimijoista Euroopan unionia ajatellessa kuulee yleisesti sen olevan hidas ja lopulta toimiessaankin tehoton. Tämä ei ole kuitenkaan koko totuus. Vaikka pitääkin paikkansa, että EU:lla on varsin yleisesti korkea kynnys sotilaallisiin interventioihin sekä yhtenäisten koalitioiden muodostaminen on ollut hankalaa, johtuen kunkin jäsenmaan eri ulko-ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ei se kuitenkaan ole merkityksetöntä. EU:lla on edelleen käytössään nopeantoiminnan joukkonsa, sekä Ukrainan sota, Euroopan pakolaiskriisi, verrattain lisääntynyt radikaali-islamistien harjoittama terrorismi Euroopassa, sekä Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin arvaamaton ulkopoliittinen linja on käynnistänyt Euroopan unionin oman-ja yhteisen puolustuksen keskustelun aivan uudella tasolla. Vaikka EU:n asema ns. arvojohtajana on ollut vankka jo kauan ja täten suunnannäyttäjä konfliktienratkaisussa – unionin itsessään ollessa onnistunut rauhanprojekti – ei sen konkreettiset konfliktiratkaisukeinot ole kuitenkaan olleet pakotteita ja retoriikkaa kummempaa. Tästä huolimatta uusien tuulien puhaltaessa myös EU, voi hyvinkin lyhyessä vauhdissa ottaa suurempaa kansainvälistä roolia rauhanvälityksessä ja konfliktienratkaisussa ja ohittaa tässä funktiossaan jopa YK:n. Potentiaalia tähän EU:sta löytyy, kysymys tahdosta onkin kuten aina, toinen.

Samaten Yhdistyneitä kansakuntia eli YK:ta on näihin päiviin asti kritisoitu sen saamattomuudesta sekä turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten pelaamasta poliittisesta pelistä heidän käyttäessään veto-oikeuttaan. Puutteistaan huolimatta YK ei ole kuitenkaan hampaaton ja usein sen intressit kohtaavat EU:n kanssa. Esimerkiksi EU:lle oli hyvin tärkeää, että Libyan iskuihin 2011, jotka toteutettiin NATON johdolla, annettiin YK:n valtuutus.

http://cmi.fi/fi

https://www.euractiv.com/section/politics/news/eu-leaders-hail-historic-step-in-defence-cooperation/

http://edition.cnn.com/2017/03/31/opinions/future-of-the-eu-nic-robertson/index.html